Koirista ja koiruuksista

[Lakiopaalu]

Jos tempasis uuden aiheen tästä...

toisesta ketjusta nykäistyä:

---

No, hurtan kanssa oli kiva heittää ylimääräinen kierros – alkaa olla jo puolen päivän jälkeen kiskomatta, ei ärhentele enää vastaantulijoille, ainoastaan kohtaamisia toisten koirien kanssa pitää treenata vielä
(heti nähdessään toisen koiran olis syöksähtämässä kimppuun ja täysi raivo päällä; illan viimeinen kohtaaminen meni tosin jo kohtalaisen rauhallisesti)

Iso tekijä noissa taitaa olla myös se, että koira tuntee olonsa turvalliseksi. Tietää että kaveri, taluttaja on se joka hanskaa tilanteen eikä tarvitse itse yrittää sitten päteä. Kun pystyy luottamaan siihen laumanjohtajan päätöskykyyn ja tilannetajuun niin voi ottaa rennommin.
Veikkaan että sun kanssa koira voi äkkiäkin oppia olemaan rauhallisesti, ihan näin koskaan kohtaamatta. Enpä tietty edellistäkään omistajaan tunne, mut tällaista tuli mieleen.

Juu, katsotaan
Useimmiten remmirähjääminen taitaa tosiaan olla epävarmuutta – mutta joskus saattaa olla silkkaa yletöntä dominanssia?

Vanhemman pikkuterrierin kanssa sai aikoinaan tehdä aikalailla tuossa hyökkäilyn estämiseksi, mutta herra S. onkin varsinainen kovanaama, terrieriksikin – pari esimerkkiä:
• vuoden vanhana mökin alle mäyrän kanssa tappelemaan – mäyrä tuli ensin, kymmenen minuutin älämölön jälkeen; S. vähän myöhemmin, verissään, mutta koko olemus loistaen "näittekste, se lähti eka!"
• painelee välillä täysin ääneti haukkuvien koirien nokan eteen kuin kysyen "v***uukste meuhkaatte?"
• usein vastaantuleva koira asettuu maahan S:n lähestyessä – ihan kun pikkukahelin hulluus säteilis jo matkan päähän
• yleensä pysyy kohtaamistilanteessa hiljaa, siihen saakka että toisesta tulee pieninkin uhmaava ele tai ääni – sitten silkkaa tulta ja tappuraa, joka ei kuule eikä kuuntele yhtään mitään muuta kuin vastustajan; saa rykäistä aika kovaa "S. – HILJAA!", eikä sekään mene välillä perille, vaan pitää antaa luunappi kupoliin (ennen tuota pikkuhurjimusta olin sitä mieltä, että koiraa ei saa koskaan lyödä; kirjoitti mulla sääntökirjan uusiksi monessa kohtaa)

[sad]

Meillä on myös ton rakkaan ranskiksen kanssa hippasen ongelmia. Hihnassa kävellessään ei uhoa ja jos vastaan tulee joku haukkuva tapaus painellaan ohi mitään välittämättä.
Tosin selän karvat nousee pystyyn...
Lähinnä koirapuistoissa välistä lähtee kunnon mylly. JOstain syystä usein terrierien kanssa. Johtunee varmaan siitä että kumpikaan rotu ei hirveästi periksi anna.
Kaikki voi mennä aivan ookoo siihen asti kunnes vastapeluri erehtyy murahtamaan. Sitten homma lähtee hanskasta ja päälle mennään.
Nämä tappelut voivat olla jopa sukupuolirajoja ylittäviä eli ei aina narttu vs narttu.
Joidenkin terrierien kanssa ei vain homma toimi heti ensi silmäyksestä vaan kummatkin jähmettyy paikoilleen ja odottavat toisen liikettä-->tappelu.
Näiden tiettyjen terrierien kanssa vältelläänkin sitä kohtaamista koska siitä ei vaan hyvää seuraa.
Toisaalta taasen meidän neidin tuttavapiiriin kuuluu esim Cairnin terrieri jonka kanssa leikit sujuu ilman ärhentelyjä.

[Lakiopaalu]

Terrierit on kaiketi alunperin valikoituneet yksilöistä jotka ovat olleet valmiita käymään epäröimättä itseään isommankin otuksen kimppuun, ahtaissakin tiloissa, yksinään – lauman alfoja tai sooloilijoita; eli päällekäyvyys ja kovaluontoisuus & -korvaisuus on "ominaisuus, ei bugi".

Paimenkoiraissa taas on paljon enemmän miellyttämishalua, kun on tarvittu eläimiä jotka noudattavat paimenen käskyjä välittömästi – vähän niinkuin susilauman beta-yksilöt noudattavat saalistettaessa alfojen komentoja ("koukkaa toi hirvi vasemmalta ja aja se mun eteen, käytä hampaita jos tarvis", noin niiku raskaasti inhimmillistäen).
(Obs! – paimenkoirat ja paimenkoirat: jos joku keksis noille laumaa suojeleville paimenkoirille oman termin (laumanvartijakoira(?) – siis kaukaasianpaimenkoira, maremmanpaimenkoira, Sarplaninac, et cetera)


Käytiin Tapiolassa tuossa aamupäivällä – tennishallin viereisessä puistossa oli tuo täyskasvuisen Myrskyn (http://fi.wikipedia.org/wiki/Myrsky_(elokuva)) esittäjä (kaukkari ja iso sellaiseksikin).
E. olis ollu säntäämässä taas päälle, mutta kun otti rinnan alta kyynärkoukkuun ja rapsuteli välillä korvan takaa, välillä piti leukoja kiinni, välillä matalalla äänellä hitaasti sanoi pari kertaa raaaauuhalliseesti, välillä komensi Hiljaa!, niin osashan tuo olla hetken pitelemättäkin messuamatta. Babysteps, babysteps...
("Myrsky" rähis ekan ryntäyksen ajan takas, mutta sitten haukahteli sellaisella *Älä vouhkaa, tuu leikkimään" -äänellä )

[Lakiopaalu]

Ai niin – hyväksyi saman tien oman kolonsa: raivasin kaksi hyllyllistä kirjoja sivuun, vanha täkki siihen ja "E, tuus kattomaan"

[Lakiopaalu]

... muistelen jonkun sanoneen, että parhaita tuloksia saksanpaimenkoiran kanssa saa jos on "pitkäpinnainen pilkunnussija" – ja tuntuu pätevän tähän iSchäferiin samalla tavalla.
Joka käskyn toteutus täytyy vaatia täydelliseksi, muutoin alkaa heti oikomaan ja pyyhkäsemään sieltä missä aita matalin

Mitä tarkemmin vaatii, sitä tottelevaisempi on koira – jos alkaa hyväksyä puolittaisia suorituksia, niin E. alkaa yleisemminkin leikkiä kovakorvaista.
Pari kertaa vaatii todella täydellisen toteutuksen, ja alkaa kuulokin parantua


... tiukkuuden vastapainona sitten riittävän runsaasti kiittelyä ja rapsuttelua, niin johan löytyy koirasta miellyttämisenhalua

[Lakiopaalu]

... ja vielä yksi viesti omien jatkoksi (toivottavasti ei mee ihan monologiksi )

Eli (niinkuin Molochilta ehdin jo kysyä):
Tuossa tajusin, että kaikki koirayksilöt joiden kanssa oon ollut enemmän tekemisissä, ovat olleet uroksia – eli edessä aika tiedonkeruu...
... tuleeko jotain huomioitavaa mieleen?


omia huomioita:
• Ei pysähtele joka toisen lyhtytolpan juureen reviiriä merkkaamaan, vaan kulku on tasaisempaa (tosin vieläkin pyrkii vetämään, jos jäniksen tms. riistan hajuja. Muutoin pitää hihnaa sopivan löyhällä, eli pitkä hihna ei laahaa maata mutta ei ole kireälläkään – kaiken kaikkiaan hämmästyttävän nopeasti sopeuttanut vauhtinsa mun mukaan )
• raivoaminen toisille koirille ei ole sellaista "urosten uhoa", vaan tuntuu jotenkin raivokkaammalta – semminkin kun kohdistuu tasaisesti kaikkiin koiriin koosta ja sukupuolesta välittämättä ("tunkeilija, oot uhka mun (potentiaalisten) pentujen ravinnonsaannille – revin sut kappaleiks' "(?))

[jhalmu]

Mä oon yrittänyt meidän 11 vuotiasta naarasta kouluttaa... no haukkuu ehkä vähemmän vastaantulevia koiria, mutta eipä hakkumattomat päivät tunnu kovin loogisesti menevän. Mitä ny tietenkin, että jos on joutunut olemaan sisällä kauemmin niin herkemminhän sitä haukkua tulee. Vapaata kasvatusta ollut ekat 10v emännän kanssa. Pitäis tosiaan vaan joka koiran kohdalla ottaa tiukka linja. Alussa oli aika mahdotonta tonkin koiran kanssa, kun se oli ihan hepulissa kun toisia koiria tuli vastaan: oli vaan parasta nostaa hihnasta sen verran, että haukunta katkesi. Onhan se kamalan kuulosta, mutta kun noi koirat nyt innostuu siitä jo omasta haukustaan (ja samoin se vastaantuleva koira), niin sitä haukkua on paree olla vähemmän, että ohi pääsee. Nyt sitten onneksi rauhoittunut (leikattu vasta muutama vuosi sitten).

Hauskinta nykyään kotona, että jos muistan sanoa koiralle, että on tulossa vieraita ja ei tarvitse haukkua, niin ei se sitten haukukaan kun ovikello soi. Tossa vähän aikaa sitten koiralla oli ihan hölmistynyt katse, kun unohdin kertoa hänelle, että tulee vieraita . Muutenkin aika yllättävän hyvin se ymmärtää puheesta mitä tarkoitetaan. Että ei tarvitse aina siitä narusta vedellä vaan voi ihan kertoa, että mennään vasemmalle (helpottaa tietenkin että ilmeinen polku on vasemmalla).
 
Mutta kieltämättä hyvää tehny huomion anto koiralle. Rauhoittunut hirveästi. Kyllä sen huomaa, että sen turvallisuudentunne on kasvanut.

Ulkoillessa käytetään fleksiä.
 

[jhalmu]

Ai niin oliko toi niitä valkoisia paimenkoiria? Oliko se arka nuorena?

[Moloch Horridus]

... muistelen jonkun sanoneen, että parhaita tuloksia saksanpaimenkoiran kanssa saa jos on "pitkäpinnainen pilkunnussija" – ja tuntuu pätevän tähän iSchäferiin samalla tavalla.
Joka käskyn toteutus täytyy vaatia täydelliseksi, muutoin alkaa heti oikomaan ja pyyhkäsemään sieltä missä aita matalin

Mitä tarkemmin vaatii, sitä tottelevaisempi on koira – jos alkaa hyväksyä puolittaisia suorituksia, niin E. alkaa yleisemminkin leikkiä kovakorvaista.
Pari kertaa vaatii todella täydellisen toteutuksen, ja alkaa kuulokin parantua


... tiukkuuden vastapainona sitten riittävän runsaasti kiittelyä ja rapsuttelua, niin johan löytyy koirasta miellyttämisenhalua

Naksutinta muuten kannattaa kokeilla noiden rodultaan miellyttämishaluisempien rotujen kanssa. Tota kun se oppii odottamaan merkiksi oikeasta suorituksesta niin alkaa tapahtumaan, toisilla tietty toimii paremmin kuin toisilla ja itsellä tuossa on suurempi opettelu että muistaa aina käyttää. Toimii kuitenkin ehkä suusanallista kiitosta paremmin, ei ainakaan tule läpi turhautumisen tai orastelevan kiukun sävyt lopulta ansaitusta kiitoksesta. Eikä se tietty muuta kiitosta estä antamasta lisäksi.
Toisaalta naksuhan perustuu siihen että ohjataan koiraa pikku hiljaa oikeaan suuntaan, naksupalkka tulee alussa jo siitä kun koira vihjaa sinne suuntaan että on menossa oikein. Toisaalta se tulee käyttäneeksi enemmän hoksottimiaan päätellessään miksei nyt tullutkaan naksua ja oppii ehkä enemmän seuraamaan kouluttajan ajatuskulkuja.
Kannattaa sitä ainakin kokeilla viikko tai pari.

[Lakiopaalu]

Ai niin oliko toi niitä valkoisia paimenkoiria? Oliko se arka nuorena?

Valkkari, joo – kaikki isovanhemmat jenkki-White Shepherd'ejä (http://en.wikipedia.org/wiki/White_Shepherd_Dog)
(käkikellomaassa ovat kehitelleet nykyisin FCI-hyväksyttyä Weisser Schweizer Schäferhund -rotua 70-luvulta saakka, mutta niidenkin alkuperä sama)
Alunperin valkoinen geeni säilyi nimenomaan työlinjaisia saksanpaimenkoiria kasvattaneissa kenneleissä (värillä ja ulkomuodolla ei niin väliä, työominaisuudet ratkaisee), mistä syystä valkkareiden selkälinja on samalla tavalla suora kuin työlinjaisilla sakemanneilla, eikä laskeva kuten näyttelylinjaisilla.


Arkuudesta nuorempana EOS, epäilen kuitenkin
(oli pihavahtina, kunnes aiemmat omistajat muuttivat kaupunkiin jossa tuli sitten ongelmia koiran hyökkäävyyden takia – ilmeisesti sosiaalistaminen, osin koulutus muutoinkin jäänyt vähän vähemmälle, mitä olen ymmärtänyt?)

Muutoinkin tuo hyökkäävyys on nimenomaan hyökkäävyyttä, ei hihnan päässä räksyttämistä – käynnistyy heti kun näkee toisen koiran, samantekevää kuinka kaukana ja mihinpäin menossa.
Tänään tosin meni taas vähän helpommin kuin eilen, eli parhaassa tapauksessa tuon saattais saada viikon, parin mittaan pääosin hallintaan?
Muutoinkin, seitsenkertaisesta massastaan huolimatta, huomattavasti helpompi kuin se pikkupiru mitä herra S. oli ensimmäistä kertaa mun hoitoon tullessaan


Aiheeseen liittyviä aiemmin kirjoitettuja:
http://www.omenamehu.org/index.php/topic,11687.msg718375.html#msg718375
http://www.omenamehu.org/index.php/topic,2852.msg719489.html#msg719489
ED – tää vielä:
http://www.omenamehu.org/index.php/topic,2852.msg719484.html#msg719484

[jhalmu]

Tuli vaan mieleen, että ainakin joissakin kenneleissä on tullut arkoja nuoria valkolaisia (lähde: käyttämämme eläinlääkärin apulainen). Täälläpäin oli yksi jostain ulkomailta tuotu (ei nyt muista mistä) joka oli nuorempana ihmisarka tavatessa ja semmoinen vähän säikky, mutta isompana arkuus oli hävinnyt kun komeus oli lisääntynyt.

[Lakiopaalu]

Joo, oon kans' kuullut että arkuus on suht' yleistä rodussa...
... jotenkin tekis mieli syyttää sveitsiläisiä siitä (heillä on ollut yhtenä pyrkimyksenä saada rodusta perus-sakemannia seurakoiramaisempi, eli pehmeämpi – pehmeys taas tahtoo kulkea käsi kädessä arkuuden kanssa)

Neiti E:n reaktioista:
• fillari suhahtaa lähes äänettömästi ohi vauhdilla – reaktio on lyhyt "bWuh!" ja katse palaa saman tien siihen missä mielenkiinto oli aiemmin
• sorarekka oli peruuttamassa lenkkireitillä, mitä oltiin kuljettu jo kerran aiemmin – E. ei hidastanut vauhtia millään lailla, paineli siitä vaan vierestä ohi piittaamatta piipityksestä tai dieselin murinasta
• käytiin eilen puolenpäivän aikaan Tapiolassa – ihmispaljous ei näyttänyt stressaavan millään lailla
• olis menossa nuuskimaan kaikki vastaantulijat ja ohitettavat (yleensä kävellään nopeammin kuin kukaan muu, ainoastaan lenkkeilijät joskus ohittavat).
Lenkkeilijätkin pitäis hänen milestää tarkastaa ennen kuin voi päästää ohi (asenne on selvästi tutkiva "mikäkukasäoot", ei ollenkaan "ootsämunkaveri"

... eli ei ainakaan minusta mitenkään aralta vaikuta, que?  



Toisille koirille räyhäämistä selitetään mun mielestä ihan liian helposti ja herkästi arkuudesta johtuvaksi – saattaahan se sitäkin usein olla, mutta kun on jonkinmoisen määrän nähnyt sellaisiakin koiria jotka ovat selvästi rohkeita ja kuitenkin hyökkääviä...
On rotuja joissa hyökkäävyys on hyvinkin tyypillistä, esim. staffi, amstaffi, pitbull... eivät pelkää pirua eivätkä puujumalaa, kaikkien ihmisten kavereita, mutta toisen koiran näkeminen tuo pintaan rotujen tappelukoirataustan.
Siitä ei pääse kuin kovalla kurilla ja omistajan osoittamalla kerta toisensa jälkeen että hyökkäävää käytöstä ei suvaita.

---


ED: tämän aamun lenkillä oli taas hetkeksi unohtunut että vetäminen ei ole hyväksyttävää – mutta kiskominen helpotti kun päästiin vähän kauemmaksi lähipusikosta, missä pitkäkorvia näkee jatkuvasti.
Muutoinkin tuntuu siltä, että oli oikea peliliike ottaa heti koira-kiinni-vyölle käyttöön
(= leveä nahkavyö, tarpeeksi alas ettei oma selkä mene jos/kun koira tempasee – housujen vyön alapuolelle tulee itse tuo yleensä sitaistua
siihen sulkuhaalla kiipeilyköydestä tehty talutin, köydessä taas sulkuhaalla nahkainen panta (koiran kaulasta mun vyölle 240 cm, apukahva 160 cm kaulasta, "sivulla!-kahva" 30 cm kaulasta – köysi ny voi olla mitä tahansa riittävän vahvaa materiaalia)

Kun koira kiinni vyössä, niin tuntuma on koiran kannalta joustamattomampi kuin jos tempoisi mun kättä – eli vetämisestä vähemmän hyötyä hänen kannaltaan, köyden toisessa päässä oleva vaikuttaa järkähtämättömämmältä – vetäminen helpottaa melko nopeasti.
Kun ottaa kiinni tuosta "sivulla!-kahvasta", niin vetäminen on vielä aikamoista – ei oikein haluaisi kävellä etukäpälät mun jalkojen tasalla, pitäis päästä eteen vapaasti haistelemaan

[jhalmu]

^ juu pointti, että arka nuorena, mutta sitten se menee ohi.

Haukkumisen kohteita:

- Hiihtäjät (SA porukan mennessä ohi, ehtii jo tottua)
- Pilkkijät
- Rullaluistelijat/-lautailijat (ei niin paha enää)
- Ennen sauvakävelijät
- Nyt ollessaan maalla, niin muun koiraporukan kanssa lehmät

Eli kaikki jotka liikkuu epäillyttävästi/epäihmismäisesti

[Lakiopaalu]

Tänään oli varsinainen siedätyshoito- ja kärsivällisyystreenipäivä
Puolenpäivän aikaan hypättiin bussiin ja mentiin tapaamaan AutoDeFe-kennelin omistajaa sekä brasilianterrieri M:ää
(kova pikkukoira; ikänsä elänyt isojen molossien kanssa – niinkuin ko. rodun käyttötarkoitus onkin )

Pikkujutuista huomas että bussi jännitti ja oli ennestään outo paikka, mutta ei kuitenkaan hermostuttanut huliviliksi – ei ulissut tai vikissyt, välillä vaan haki vähän kontaktia muhun
(muuta autoilukokemusta koiralla taitaa olla ennestään aika lailla)

[Lakiopaalu]

Oon pitänyt terrieriherra S:ää varsin fiksuna ja oppivaisena koirana (vaikkakin kovaluontoisena ja omapäisenä), kun vertaa muihin näkemiini – etenkin "pikkuveljeensä" joka S:n rinnalla vaikuttaa todella puupäältä.
Mutta E. tuntuu olevan vielä kertaluokkaa enemmän...


Siinä että koira osaa avata kahvasta oven jonka aukeamissuunta on itsestä poispäin, ei nyt oo mitään kovin erikoista... mutta E. tuli tänä aamuna kylppärin ovesta sisään vaikka ovi aukeaa eteiseen
Muutoinkin yllättää aina välillä "päättelykyvyllään" – seuraa tarkasti asioita, ja hetkeä myöhemmin soveltaa omiin kykyihinsä, esim. käyttäen kitaansa siinä missä ihminen kättään)

Toinen esimerkki... koirako oppisi sisäsiistiksi siinä missä kissa?
Jostain syystä tarpeiden teko ulkona ollessa tahtoo välillä E:ltä jääda, jäniksen jäljetkö liian mielenkiintoisia puolenyön lenkillä... tänä aamuna löyty tuore "sikari" kylpyhuoneesta, suihkukaivon ritilän päältä
(jos tarve käy liian pidätelemättömäksi, yleensä koirat tekevät eteiseen (luolan ulosmenoaukko?) tai keittiöön, mutta mulle eka kerta kun koira on valinnut tarpeilleen saman paikan missä nähnyt isäntäväen käyvän)
... eihän tuosta voinut kuin kiitellä E:tä


...
Täytynee suitsia tuota riistaviettiä... ei kiva kun illan viimeisellä lenkillä koira kiskoo kuin alaskanmalamuutti rekeä, ja aina pitkäkorvan nähdessään luiskuttaa korkealta ja kovaa kuin mikäkin jänöpiiska
(täysin eri korkeudelta ja sävyllä kuin mitä käyttää noissa "tunkeilija, tapan sut!"-ärinöissään – joiden intensiteetti alkaa jo olla huomattavasti kevyempi, melkein kysyvä )