Mitä tarkoittaa hoopoilu

Mehuwiki

Uudelleenohjattu sivulta Mitä tarkoittaa hoopoilu?

Hoopoilu on asiassa pysymisen vastakohta. Valistumaton kansalainen saattaa pitää hoopoilua asiasta harhautumisena, mutta tämä on yleinen virhekäsitys, jonka oikaisu on paikallaan, hyvässäkin seurassa.

Hoopoilu on asiattomuuksissa pysymistä, paitsi silloin kun se ei ole.

Hoopoilulle luonteenomaista lyhyistä vastauksista koostuvat viestiketjut, jotka ovat puhtaasti asiasisällöttömiä. Voimahoopoilua (power foolery) varten Omenamehu.org -foorumille kehitettiin Mehu Talk, mikä on kuitenkin säilynyt täysin hoopoiluvapaana, koska asiattomuus olisi siellä asiallista, ja näin ollen epähoopoilua. Tästä johtuen Mehu Talk onkin muodostunut paikaksi, johon Mehumaija menee silloin, kun haluaa olla yksin ja rauhassa. Tämän ominaisuutensa vuoksi Mehu Talk on ruvennut vetämään puoleensa myös muita hoopoilulle allergisia erakoita. Viime aikoina Mehu Talkissa on tavattu mm. sipulinaama ja mtahti olemasta yksin ja rauhassa keskenään yhdessä.

Hoopoilua harrastetaan Hoopoiluosastolla. Joskus hoopoilua ilmenee myös muilla osastoilla, mutta tähän Alla Pito ja Mode Raattori yleensä puuttuu T-72:n hienovaraisuudella.

Kaikille on mukavinta, että hoopoilu esiintyy vain hoopoiluosastolla. Toisaalta hoopoilu on mukavinta, kun se ei esiinny hoopoiluosastolla.

Hoopoilun syvin tarkoitus on ilmaista itseään mahdollisimman paljon, mahdollisimman lyhyessä ajassa, siinä keskiyön jälkeen.

Henkilökohtaiset työkalut

Creative Commons License